tiistai 14. kesäkuuta 2016

harmonie du soir

kun usean kuukauden pitkät työpäivät alkavat muuttumaan tuloksiksi,
excel-taulukot tunneiksi ja kilometreiksi,
artistitietolomakkeet ihmisiksi,
myyntilauseet ja esittelytekstit kokemuksiksi,
ei sitä osaa kuin hymyillä.

sitä minä elin viimeisen viikon ja yli:
hienoja autoja, aikaisia aamuja, pitkiä iltoja
kitara soi yhdeksän päivää
ja minä juoksin sen perässä minne ikinä se veikin
maanalaisista teattereista moottoritielle 0327
kirkosta toiseen, pienien yleisöjen luota suurien katsomoiden eteen sönköttämään


onneksi lähdin tämän sirkuksen mukaan
sain uusia koteja ympäri euroopan, uusia ystäviä siinä sivussa
halasin tiukemmin kuin ehkä koskaan
voitin itseni ja olin helvetin rohkea
juoksin ympyrää etsien voiveitsiä ja pingispalloja,
silitysrautoja ja kossupulloja

ihana bogdan ihana arthur ihana stanley
ihanat miehet ja ihanat kitarat ihanat kaikki
yhdeksän päivää kukkia ja haleja
lahjakkuutta takahuoneet täynnä

naurua naurua naurua ja parit ilon kyyneleet

väsyneitä ja onnellisia
säveliä
haleja
ihmisiä

laittoman lopullisilta tuntuvia jäähyväisiä
vaikka kyllä minä teitä tulen vielä katsomaan
uskokaa tai älkää
riittää että minä uskon

niin monta uutta hymyä ja inspiroivaa ihmistä
aivan ympäri maailman, meidän juhlissa, meidän ansiosta, meidän takia,
ja ne hymyt, joita konserttien lomassa näki, kyyneleetkin,
ja että sain olla osana.

muistin moneen kertaan, miksi lähdin tälle polulle

(vaikka ei tässä mitään järkeä ole,
                                                 on vain liian kivaa.)


lauantai-iltana nauroin väsymystäni tampere-talon takapihalla
ja minulle kiikutettiin vielä yksi kukkakimppu saatesanoin

"kyllä sä tän ansaitset"

ja salaa sen tiesin itsekin, vaikka tuhahdin kiitollisesti vain
että eihän tässä, työtänihän minä vain

työtänihän minä vain