keskiviikko 27. tammikuuta 2016

me ollaan naurettu niin kauan

kaataisin nämä seinät mutten vielä voi,
viikko vielä armon aikaa.
kaikki on aivan loputtomasti kesken,
vaikka pitäisi olla valmista.

palaveripaikat vakiintuvat sellaisiksi,
etten olisi uskonutkaan.
mutta kenen ajatus alunperinkään oli kysyä,
olisiko minulla ideoita.

niin siinä käy,
määrätietoisesti kohti yläkaupunkia.


ikää on nyt ihan aikuisen verran
mutta jos haluan niin katson lasten elokuvia päivän toisensa jälkeen
ja minähän haluan, siitä voitte olla varmoja
eivätkä nämä aikuisuuden tuomat edutkaan hirveästi viehätä

lopulta tein itselleni sukat joista olen alitajuisesti aina haaveillut
petasin sängyn uudestaan ja unohdin kaikki koulutehtävät
joita pitäisi alkaa palauttelemaan

parin ylimääräisen pakkasessa vietetyn tunnin jälkeen kuuntelin musiikkia
punaiset seinät ja mustat tuolit
kolmen kolikon omakustanne täyttä nerokkuutta
voi hulluna heilua vaan,
ja sitten heilua vähän pidempään
loppuillasta pitkästä aikaa syvällä maan uumenissa,

aivan kiinni aivan lähellä silmät kiinni aina lähellä


ei kukaan sano sanaakaan
vaikka jonkun pitäis huutaa et lopeta jo
laita pakki päälle ennen kun koko pää uskoo valheisiin,
seuraa vain puoleensa vetäviä magneetteja
jotka johdattavat kyllä läpi tämänkin kaupungin
ja ens viikolla ulko-avaruuden

mitä sä teet seuraavaks?
hymyilen vaieten,
näätte sitten

Ei kommentteja: