torstai 30. huhtikuuta 2015

rakennekynnet merkkikengät

Italia ei antanut itkeä, ei kärsiä ei sairastaa.
Kasasimme ravintolapöydän itse ja leikitimme omistajan koiraa hänen valmistaessaan ruokaa.
Suurkaupunki muuttui tunneissa pikkukyläksi metrokarttoineen ja kirkon ovella seisovine sotilaineen.
Tulimme rynnäkkökiväärien kera käännytetyiksi pyhältä maaperältä, emmekä löytäneet yhtäkään ruokakauppaa. Paitsi yhden, jossa oli sähkökatkos. Tutustuminen paikalliseen ehkäisevään päihdetyöhön nostatti aivoihin niin suuren motivaatiobuustin, että päädyin ostamaan mekon.

En onnekseni tiennyt tuolloin nilkkani orastavasta tulehduksesta mitään, vaan kirmasin parhaiden ja kasuaalimpien poikien kanssa vailla huolta huomisesta pitkin kaupunkia, Moskovasta Kiinaan.

Joka ilta valvoin myöhään ja aamuisin heräsin hyvin aikaisin.
Yöt kuuntelin paikallisten mekastusta ikkunan läpi.


Kotiin tulin huomatakseni ettei:
rusketus ollutkaan ihoontarttunutta katupölyä,
suomalainen jäätelö maistu enää millekään,
eivätkä italialaiset väkijoukot ahdistaneet aivan yhtä suuresti.

Kolme neljäsosaa terveydestäni jäi etelään,
kotona oli kivaa muutaman tunnin ajan.
Sitten aloin haaveilemaan jo seuraavien lentojen varailusta.
Tai, ne on jo varattu puolestani.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

laulu katupoikien


rakennukset ovat vain sokkelon seinämiä
mä tarviin kolmensadan kilometrin liikkumavaran
mutta kuitenkin luvan jäädä paikalleni

kaipaan kummallisia hetkiä
lämpöä
liikoja odotuksia
turhanpuoleisia haaveita

huulia polttaa,
kasvoja kirvelee,
tahtoisin ummistaa silmät
mutta herätykseen on vain vartti

minä lähden kaukomaille,
ciao bella ciao 

ps hyvää huonon runouden päivää

lauantai 18. huhtikuuta 2015

Elonmerkkejä

Kirjoittamiselle otolliset fiilikset ovat olleet kiven alla viimeaikoina, ja jos ne ovat alkaneet päätään nostaa, ovat ne myös kaikonneet lähes samantien typerien vastoinkäymisten tai muiden myrskyjen takia. Nyt vein Tiinalta kysymyksiä, joihin annan vastauksia.
(Ideana olisi kehittää seuraaville vastaajille omat kysymykset, mutta en taida jaksaa.)


1. Millä keikalla olet viimeksi käynyt? Kerro jotain siitä!
Viimeisimpänä kävin katsomassa Hardcore Superstaria Pakkahuoneella. Vielä kuusi tuntia ennen keikkaa en ollut menossa, mutta löysin itseni kuitenkin eturivistä. Upeinta oli, että lämppärinä ollut Barb-Q-Barbies oli juuri sellainen kun olin ajatellut; saatanan kova. Tällä kertaa en HCSSn livemeininkiin pettynyt, vaan aivan päin vastoin.

2. Mitä toivot tänä kesänä tapahtuvan?
Vielä epätoivoisesti odotan saavani töitä, mutta niitä ei tällä hetkellä ole näköpiirissä. Toivon, että pääsen kesällä ajamaan autolla jonnekin kauas ja tsiigailemaan maailmaa jostain korkealta. Toivon aamujen olevan kauniita, jotta voin jälleen juoda aamukahvini kalliolla tai vaihtoehtoisesti pyöräillä torille sen tekemään. Toivon festarireissuja, ystäviä, uusia tuttuja, kauniita maisemia ja loputtomia auringonlaskuja.



3. Mitkä kolme karkkia ovat parhaimmat irtokarkkihyllyllä?
Punamustat isot pääkallot! Ja ne ympyräkartion muotoiset valkoiset ja punaiset suklaasetit. Kolmantena varmaan vanhat autot. Nimenomaan mustat sellaiset.

4. Kuinka monta tuntia vuorokaudessa pitäisi olla, jos saisit päättää?
Pitäisi olla hetkonen aikaa nukkua, käydä töissä, seikkailla ympäriinsä, tehdä ruokaa, pitää huolta sosiaalisesta elämästä, kirjoittaa, neuloa, katsoa seuraamansa tv-ohjelmat, käydä reeneissä ja salilla, hoitaa vapaaehtoishommat ja huolehtia snadisti kämpän siisteydestä. 
Tämän perusteella minun vuorokaudessani tulisi olla noin 30 tuntia,
jotta ei tulisi joka päivä aivan kamala pula ajasta.

5. Minkälaisen sohvan haluaisit omistaa?
Pehmeän ja täydellisen kokoisen. Sellaisen mihin mahtuu helposti kaksi möllöttämään katkomatta jalkoja. Tällä hetkellä se saisi olla kuosiltaan mustavalkoinen, mieluiten jotain upeaa grafiikkaa. 



6. Unelmiesi hiukset?
Ainahan voi unelmoida. Jos mun hiukset ei olisi sellaiset kun on, tahtoisin että ne olisi super pitkät ja hyväkuntoisen näköiset, sellaiset yksinkertaisesti upeat. Mutta vietän erittäin harvoin aikaa unelmoiden muunlaisista hiuksista, koska tykkään omasta pehkostani aivan tajuttomasti.
Onhan se nyt upea.

7. Viitsisitkö laittaa kuvaa lemppari kahvikupistasi?
Tottahan toki viitsin. Mutta niitä on kyllä useampi, erilaisiin kahvihetkiin. Arkiaamuina, kun ei ole kovinkaan paljoa aikaa tuhlattavaksi, käytössä on joko kuppi, jonka kyljessä komeilee Pikku Myy tai Tiinan pärstä. Jos tulee paljon kahvinjuojia kylään, käytän Tiinan koristamaa kuppia ja annan muille ne nätimmät. Sunnuntaiaamuihin, yökahvitteluun ja kaikkiin hetkiin joina voi pyhittää runsaammin aikaa kahvinjuontiin, käytän jättimäistä punaista pelastajaa, jonka sisuksiin voi kaataa huoletta yhdeksän desiä kahvia. Tällä oli musta kaveri, mutta hän hajosi.



8. Minkä lukeminen on kesken?
Pääsykoekirjojen. Kaksi kolmesta lukematta.

9. Minne matkustit viimeksi bussilla, polkupyörällä, junalla ja taksilla?
Parhaillaan istun linja-autossa kohti Helsinkiä. Polkupyörällä ajoin viimeksi varmaan töistä kotiin ennen suurta sairastelujaksoani, junalla matkasin Nokialle viikko tai kaksi sitten. Taksia hyödynsin eräänä myrskyisenä yönä kun olin päätynyt kauas kotoa, ja jalkojeni kantovoima oli noin sadan metrin verran.

10. Mitä soittolistaltasi löytyy tällä hetkellä?
Yksittäisiä hirveän hyviä biisejä, kesän lähestyessä enemmän iloista fiilistelymusaa. Every Time I Die, The Throbs, The ClashShiraz Lane, Pariisin Kevät ja Apocalyptica ovat osuneet tällä viikolla useasti kohdalle.

11. Mitä reseptiä sun on pitänyt jo pitkään testata, muttet vielä ole saanut aikaiseksi?
Näitä on kyllä vaikka kuinka paljon, mutta sanotaan nyt vaikka seitan-ananaspasta, tofuviskipihvit, se sellainen blooming onion bread -setti, tuhat erilaista pataruokaa, falafelien uusintayritys, punaviinisuklaakakku, ai että, vaikka mitä. Mun kirjanmerkeistä löytyy noin tuhat muistiin pistettyä reseptiä sulassa sovussa talteen laitettujen neuleohjeiden kanssa. 

---

Olen kuitenkin poikkeuksellisen täynnä iloa, vaikkei kirjoittaminen tai välttämättä mikään muukaan ota sujuakseen. Mutta kyllä minä vielä kirjoitan, kun tähdet ovat kohdallaan.

maanantai 6. huhtikuuta 2015

I don't wanna crush and burn and I never seem to learn at all

Kun kaikesta täytyy säästää, eikä oikein mihinkään ole minkäänlaista resurssia,
on parasta vain jäädä istumaan keittiön lattialle, ja nukahtaa siihen.
Kodistani on tullut kiireiden vuoksi vain kääntöpaikka, varikko.

Täällä ei ole sotkua, ei koskaan tiskiä,
näyttää kovin autioituneelta.
Kuin ei täällä asuttaisikaan.

Vaikka menen taas kokoajan, en ole mitään kummallista tehnyt.
Pikemminkin ollut tekemättä.


Maailma on ihan kaunis,
ja tämä kaupunki on taikonut itsestään kolme kertaa entistä kauniimman.
Rauhallisella iltakävelyllä saimme seuraksemme kaikki Tampereen vuorossa olevat poliisit,
koski kuohui hiljaa sen ohittaessamme, eikä metsään säteilevä aurinko näyttänyt lainkaan hullummalta.

Tottakai tämä tapahtuu nyt, kun päiväni täällä vähenevät.
En tahtoisi pois, mutta on pakko mennä. Tulen sitten takaisin.
Joskus.

Kun pitäisi tehdä tympeitä asioita, joihin kiinnostus on pyöreä nolla,
on parempi lähteä hetkeksi kävelemään heikoille jäille,
ja sitten kadota maaseudun rauhaan.


Satunnainen discopallon pyörintä, tai livemusiikki ei tee milloinkaan pahaa.
Ainakaan, kun se on vain satunnaista, eikä sillä ole sen suurempaa merkitystä.

Yhtenä iltana tapasin aivan todella paljon tuttuja;
kaikki sellaisia, joiden luulin jo olemassaoloni unohtaneen ja mielistään pyyhkineen.
Sen sijaan, että olisin jäänyt yksin, sain monta halia,
poskipusua, riemun kiljahdusta ja kaikkea mitä voi pyytää.
Elämä on aika uskomatonta, spottivalot tappavan kuumia
ja täysi yleisö lavalta katsottuna aivan jumalattoman kaunis näky.


Olen äärimmäisen kiitollinen itselleni siitä, etten ole kirjoittanut.
Naapuripaikkakunnilla öiden viettäminen on ollut äärimmäisen uuvuttavaa.
Ja täydet työviikot ruutua tuijotettuaan pysyy kone iltaisin mieluusti kiinni.
Aika menee nykyään kaikkeen ei-mihinkään,
eikä aikaa sen takia ole mihinkään.

Mutta seuraavat kaksi viikkoa teen vähemmän töitä,
neulon enemmän ja istun lattialla harvemmin.
Ja sitten karkaan muille maille.