sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Let the chaos in and see what happens to your soul

Hengitä ulos hengitä sisään
pysähdy ja hengitä lisää.

Lyhyt varoitusaika, mutta niin löysin itseni tiistaina Helsingistä.
Urban Tale on tullut takaisin, seuranani oli Heidi ja myöhemmin pöydässäni taikuutta.
Se oli uskomaton reissu, joka sai minut taas kurkottamaan kohti unelmiani.
Tai sitä ainoaa, joka on jäljellä.
Vei se minut kadotukseen tahi ei.

trains will come and trains will go
this one is taking me far away from home

Bussikuski kertoi Cheekin stadionkeikoista.
He muistivat ja he välittivät,
yhä ja edelleen.


Joskus hetkistä humaltuu,
ja siitä että joku vihdoin suostuu juhliin.
Kolme tyttöä varmaan kolmen vuoden tauon jälkeen
ja kolme pulloa viiniä mutta se on toissijaista.

Mitä minä teen?
Tähtiä taivailla ja toisinpäin
viskiä ja muutama tuoppi
Maisemanvaihdos ja kolme kirosanaa.

Kiinnostun liikaa muiden ajatuksista,
heittelen omiani kaivoon enkä ymmärrä
miksi kukaan ei haluaisi ostaa suurta haipehmolelua.

Pitäisi palata takaisin ajassa
ja hypätä junaan jo monta päivää sitten
matkustaa jonnekin kauas ja jäädä sinne.

tärkeintä jos on lähteä niin sitä ainakin on tehty


Jos tunnet samoin,
päiväsi kylmenevät ja aivosi ylikuormittuvat,
ihmiset ympäriltäsi juoksevat kilpaa karkuun.
Ovet on lukossa, ikkunat tukossa ja piipun päällä on hattu.
Pakoon ei enää pääse, nyt kierrämme ympyrää.
Karuselli tai vuoristorata, päätä sinä.

ei oo ei oo ketään kotona

torstai 16. lokakuuta 2014

och ni säger något


Kaikki reissut, varsinkin ne jotka alkavat passin pakkaamisella, ovat aina tervetulleita.
Tosin, tuntui väärältä astua laivaan ilman Tiinaa.
Ja varsinkin seikkailla Tukholmassa.

Naureskelin hiljaa itsekseni, niin laivalla kun maissakin,
että tuossa me istuskelimme ja tuolla jututimme mahtavia ihmisiä
tuon oven takana lauloimme Robin Williamsia ja tanssimme aamuyöhön
tuolla meidän ei annettu nukkua ja tuosta kaupasta ostimme kauniita teemukeja.

Itämeren tuollakin puolen oli syksy,
lehdet maassa ja vettä ilmassa, sekä kamalan kylmä.
Kuinka mukavaa kylmyyden keskellä on tuntea Södermalmin sivukadut,
ja toisaalta kuinka kamalaa, ettei tiedä seuraavaa kertaa kun niillä pääsee kulkemaan.

Seisoin Abba-museossa kuunnellen Bennyn soittoa ja koin kylmiä väreitä.
Silti matkan paras osio odotti Sankt Eriksplanin jylhien talojen sisuksissa, jossa kahden todella pienen neidin pienen pienet sormet puristuivat pikkurillini ympärille tiukemmin kun mikään muu koskaan. Takan edessä kehräsi kissa, ja pääsin kuin pääsinkin vihdoin puhumaan kaikkia taitamiani kieliä sekaisin.

Kolmetoista tuntia tuossa kaupungissa on auttamattomasti liian vähän,
mutta lohdukseni toin teepaketin ja kirjan, jonka ensimmäisestä sivusta en ymmärtänyt mitään.

Oi vielä me vielä toisiimme törmäämme,
toivottavasti piankin, vain yhden kielen turvin.


Isänmaan menetetyt toivot kuitenkin vetivät ajatukseni arkeen takaisin.
Herkkän humalaista tulkintaa Suomi-iskelmistä ja muistelmia Juicen viimeisistä sanoista heti aamutuimaan. Iloitsin päästessäni istumaan omaan kotibussiini. Ilman häiriötekijöitä.
Olin vähän liian väsynyt ja hieman liian yksin lähteäkseni tänä iltana punk-rientoihin.
Sen sijaan söin hyvin ja kävelin kylmässä ulkoilmassa.

Aion nyt keittää vielä yhden kupin teetä,
ja uskotella itselleni, että olisin kyllä saanut unelmani täyttävän oppisopimuspaikan ellei kaikki, mitä olin taas kerennyt kuvaamaan kahden viime vuoden aikana olisi päättänyt korvautua yhdellä minuutin kestoisella kissavideolla.

Entä jos kirjoittaisinkin tästedes vain runoja,
varmuuden vuoksi kaivertaen ne kivilaattoihin tuhoutumisen välttämiseksi?

perjantai 10. lokakuuta 2014

istu alas maailma juoksee

Dumdidum, niin he olisivat voineet sanoa,
ja jättää kajauttamasta ilmoille sanat:

"eihän tämän näin kuulunut mennä"

Askeleita
hiljaisia ja kovin pitkiä
edes takaisin sairaalan käytävällä.
Jokaista niistä arvioidaan, ja siinä niin
seitsemännen ja kymmenennen välillä se tapahtui,
he päätyivät suunnittelemaan seuraavaa operaatiota.

En halunnut ymmärtää enkä varsinkaan
todellakaan yhtään laisinkaan
hyväksyä.

ANTAKAA JO OLLA.


Keskelle metsää sijoittuva viikonloppu tuli tarpeeseen,
vaikkakaan siitä ei kaikkea saanutkaan irti.
Saatoin kuulostaa siltä, että kaikki on pilalla.
Mutta ei laisinkaan.

Aivan pään yläpuolelta lensi viisi joutsenta
kiertelivät ja kaartelivat ja ääni oli valtava
tööttööttööt ja siipienhavinaa.

Se oli hieno hetki ja tunsin ymmärtäväni taas paremmin
mikä isääni kiehtoo siinä, mitä hän tekee.

Edes päivänvalo ei tehnyt noista hiekkateistä yhtään sen turvallisemman tuntuisia, eikä varsinkaan tyhjentynyt eturengas. Kyydissä ollut jalkautuva ensiaputiimi tosin sai tilanteen tuntumaan täysin hallinnassa olevalta. Enkä tällä kertaa lentänyt yli äyräiden autollani.
Ja kerkesimme kuin kerkesimmekin kello viideksi rautatieasemalle.

Oli kiva tulla kotiin ja rauhoittua, kiva tajuta kuinka hienoja ihmisiä on päässyt tapaaman.
Ja miten tärkeää on, että he ovat olemassa.
Ja kuinka etuoikeutettu olen saadessani toimia heidän kanssaan meille kaikille tärkeän asian parissa. Vaikka vapaaehtoistyö tuntuu nykyisin toisinaan kuluttavalta,
niin se palkitsee. Se todella palkitsee.
Enkä kadu pätkääkään, kun viisi vuotta sitten astuin ensimmäistä kertaa toimiston ovesta sisään.

Se toimisto on pian entinen, enkä minäkään ole entiselläni.
Minä olen kasvanut näissä hommissa niin paljon ihmisenä ja eläimenä, että en sitä osaa kuvata sanoin. Kiitos kaikille, te olette parhaita.


Aamut ovat jo kylmentyneet.
Valosaaste ja nouseva aurinko tekevät
taivaasta KOVIN KAUNIIN.
Bussin kadottua kartalta vailla selityksiä
pitää harrastaa tutkivaa journalismia ja valitsin
aivan uuden bussilinjan minua kuljettamaan.
Nauroin itseni lähes tukehduksiin,
huomaamattani piirsin auton kalojen keskelle,
ja nauroin lisää.

Herättelin vanhaa unelmaa henkiin, kunnes tajusin että se on syystäkin entinen.
Koen valaistumisia tulevaisuuden koukeroista hetkittäin.
Sanat määräaikainen ja surkeat soittajat saivat sen aikaan tällä kertaa.
Olen täynnä intoa, inspiraatiota, jotain vitun outoa voimaa.

Ja mä tykkään siitä,
ihan todella paljon.

Näitä hetkiä ei ole liikaa, ja niiden hukkaan heittäminen olisi typerää.
Joten tässä olen ja tähän jään, tästä mä tykkään.
Työsopimus taskussa ja uusia lankoja laatikossa.

Monimuotoiset sanat kuten
 kokomusta on jotenkin inspiroivaa pukeutumista
värittävät päiviä ja lehdet mätsäävät varoituskolmioihin.
Tätä tietä on hyvä jatkaa.

..Anna mulle kurpitsa niin teen mitä vaan.

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

katso tähtiä tänä yönä

Kello on taas liikaa ja minä pidätän hengitystäni.
Samaan aikaan toisaalla on joku käärinyt unelmasi taskuunsa ja juoksee nyt pois.
Elämä tuntuu muuttuneen, maailma tuntuu muuttuneen.
Kaikessa on enemmän värejä.
Enemmän pintoja joihin tarttua.
Tasoja, jolle laskea ajatuksensa lojumaan, ennen kuin jatkaa matkaa.
Enemmän mahdollisuuksia tehdä mitä vain.

Niin kaikki tosiaan muuttuu.
Mihin suuntaan?
Pysynkö mukana, putoanko kärryiltä?
Kenen puhelin soi?
Pysynkö mukana?

Istuin bussissa ja luin kirjaa.
Aamun kuudes kuppi kahvia termarissa.
Sanat ovat niin isoja, lauseista puhumattakaan.
Katseet ja askeleet, katso uudestaan.
Ei jalat ei ei ei ne kanna.




can you trace the sins that haunt you, and play the devil's cards as i do?

Olihan se jumalattoman mahtavaa, Deathstars nimittäin.
Olihan se maagista ja koko kehon henkiin herättävää.
Kaikki olivat niin hienon näköisiä, ja jatkuvasti savun peitossa.
Savun haju jäi kummittelemaan koko illaksi aivoihin.
Se täytti tajunnan vielä silloinkin, kun tuijotin pimeässä vastaan tullutta kissaa silmiin ja palelin.
Kävin läpi menneitä ja ehkä tulevia tapahtumia, myös niitä joihin minulla ei ole osaa eikä arpaa. Niitä kaikkia kehystivät samat raamit, eivätkä ne olleet sellaiset, joiden sisälle tulisi asettaa värikkäitä kuvia.
Sinä yönä nukuin pitkästä aikaa levollisesti.

--
Totun hämärään ja annan sen ohjata.
Enkä silti malttaisi laskea kirjaa käsistäni.
Pitäisi. Pitäisi. Sukat ovat kesken. Talvi tulee.

Ei kiirettä.
Lainkaan.

Kuinka puhdistava kokemus olikaan pitkästä aikaa herätä päänsärkyyn.
Sen syyt olivat monimuotoiset, niihin lukeutui kolmen vuoden funkkuputki, kaupungin paras bussipysäkki ja ilmainen pitsa. Olin iloinen maanantaina. Ja tiistaina, jolloin en tehnyt mitään.
Osa minusta haluaisi kuuluttaa kaikille, miten hienoja asioita täällä tapahtuukaan.
Mutta minusta on tehty sanaton, todella on.

ojala ojala ojala
kunpa ja niin
toivottavasti

Eivät ne tiedä mitä minä näen.
Eivät ne tiedä että unissani valot tulevat luokseni,
eivätkä ne voi löytää minua niiden seasta.
Eivätkä silloin, kun olen 1 452 kilometrin päässä.
Emmekä nuku eikä koko kaupunki nuku mikään ei nuku.

(Pst. minä jätän monet asiat taakseni,
ensimmäisenä loogisuuden,
on enää kyse mahdollisesti viikoista.)

kaikki pois piiloista