torstai 28. marraskuuta 2013

Don't wanna feel despise, don't wanna surrender

Tämä viikko, ja kokeet, vaan hujahti ohi.

Toisena päivänä joulusuklaata, toisena joululauluja.
Saan itseni kuulostamaan jouluihmiseltä.
Vaikka en kyllä osu lähellekään.

Nyt on levyjä, nyt on keikkalippuja.
Vielä riittää suunnitelmiakin, jotka vain vaativat toteutusta.
Veronpalautuksia odotellessa!
..vaikka itsellenihän ei niitä tule.

On ihanaa tuhlata kaikki rahansa kerralla pelkkään musiikkiin.
Tuntematta sekuntin tuhannesosankaan vertaa huonoa omatuntoa.

 

Parinvuoden koulun käynnin jälkeen hankin repun.
Ja onhan mulla nykyään penaalikin.
Ehkä mulla on vielä mahdollisuus.
Tämäkin päivä kului koululla, vaikka ei kauhean kehittävästi.

JOUTSENET JÄÄTYY KOHTA JÄRVEEN KIINNI.
LENTÄISITTE JO POIS, JONNEKIN MISSÄ ON PAREMPI OLLA.
TEKEE PAHAA KATSOA KUN TE KAUNIIT OLENNOT KÄRSITTE.

Silmäni avautui aika isoille asioille kahden päivän sisään.
Siihen tosin tarvittiin, voimakkaita silmille pomppivia ääniä ja hengitysteiden sulkeutumista, tunnehallusinaatioita ja ikäviä keskusteluja.
Mutta tajusin, että aina ei voi paeta.

Tiedän abstraktisti mitä haluan.
En tiedä miten sen saavutan, eikä siitä helppoa tule.
Mutta toivottavasti sen arvoista.

Tällä kertaa katson elokuvan loppuun asti.
Toivon yllättyksellisiä käänteitä.
Jotain parempaa.

np. Ghost - Black Winter Day

maanantai 25. marraskuuta 2013

From riches to rags

Stereoista soi kolmen euron Europe.
Huomenna se saa seuraukseen monta muuta.
Mikäli kukaan ei ole minua nopeampi.

Koitan, huvikseni vain, kävellä vaihteeksi kengillä.
Ihan kävi vaihtelusta; oli pohjat, jotka erotti jalkapohjat maanpinnasta ja samalla piti jalat kuivina.
Ero puhkikuluneisiin Converseihin oli suuri.
Mutta tuskin silti ikinä opin näitä enää käyttämään.


Kerkesin kävellä kaupungilla, kun aurinko paistoi.
Löysin uuden aarreaitan, kahden huivin sisässä oli lämmin.
Oli jo hämärää, kun juoksin ensimmäistä kertaa kuuteen viikkoon.
Palasin kotiin pimeässä, sydän jätti joka kolmannen lyönnin väliin.

Sitruunamehu ei lopu ikinä.
Kukaan muu, kun minä, tässä talossa ei käytä sitä.
Tänään sitä ei ollut.
En lähtenyt enää juoksemaan kauppaan.
Joudun siis tyytymään tyyliin aasialaisten.


Päihteetön, nuorille suunnattu tapahtuma perjantai-iltana, jossa on ihmisiä.
Huippumeininki.

Menolippu Mombasaan.
Yön pimeinä tunteina kadut on tyhjiä.
Tuijotan jälleen tästä samasta ikkunasta ulos.

Tampere-talo, Iso sali, 1800 paikkaa.
Hiuslakkapullo tyhjeni, ja jännitys kasvoi.
Kädet tärisee, alkaa kaduttaa, mutta enää ei voi perääntyä.

To be me, to be safe, to believe, in something.
Right to be heard, to be loved, to be free.

Mutta se meni hyvin.
Jopa selvisin hengissä.
..ja pääsin loppuenlopuksi ulos, vaikka siihen meni kiitoksia vastaanottaen noin puoli tuntia.

Teetä, Young Ones ja kissa.
Eikä oikeastaan mikään kiire.
Kai tämä hetken rauhallisuus on ansaittua.


Mustaa samettia ja kiiltävää punaista.
Siitä tulee upea.
Kerrassaan.

--

I'm gonna hang my hope
on the glowing stars
of the ceiling of this room

torstai 21. marraskuuta 2013

So face the dark and I'll teach you about fire

Tästä päivästä tasan neljän kuukauden päästä pitäis osata kirjoittaa.
Pakollinen psykologia, ylimääräinen yhteiskuntaoppi.
70 pistettä tavoiteltavana.
Ja se on virallista nyt.

Ylihuomenna pitäisi osata puhua.
1800 kuulijaa, 10 minuuttia ja miljoona perhosta vatsassa.
Siihen on kaksi yötä, taidan tarvita hevosille tarkotettuja rauhottavia että pystyn siihen!

I'm blinded by the morning star
'cause I'm holding him right here in my arms

Häpeä ja hämmennys, kaikki sekaisin.
Olen kovin hukassa pääni sokkeloissa, mutta tiedän yksi asia on selvä.
Mä en halua lähteä sun viereltä mihinkään.

Voisin ottaa elämäntehtäväkseni seisoskella levykauppojen edessä ja seurata ihmisten iloisia kasvoja kun ne kävelee niistä ulos kasa hyviä levyjä mukanaan.
Ja iloita niiden puolesta.
Joudun tyytymään ulkopuolelle jäämiseen ja sisäiseen veriseen itkuun;
Aerosmith-liput, sekä monet muut, te kalliit paskiaiset, kuinka haluankaan teidät itselleni.

Riennän kynttilän valolla pehmennettyyn kolkkoon aulatilaan.
Istun ratkomaan yhteiskunnan epäkohtia, ja poistun vasta kun on pimeää.


Kaikki ilmaiset reseptivihkoset lähtee mun mukaan, jos vaan ne bongaan.
On ehkä parasta selata niitä illalla läpi ja leikata kaikki kokeilun arvoinen talteen.
Uudet keittiöt huutaa kokeilemaan, seuraavaks kaikki eläinperäinen pois lautaselta?

Kun hiukset on kerrankin puhtaat ja jopa värikkäät, tuntuu aika kivalta.
En tiedä, mikä siinä on, mutta hiusväri tappaa aina hetkellisesti pahan olon aiheuttajat päästä.
Saisi jatkua vaikutus pidempäänkin!

Kissa osoittaa ihanuutensa taas.
Pöytään lätkitään niin sujuvaa tahtia kortteja, ettei pysy mukana.
Kaikki sujuu muutenkin, en näe enää ongelmakohtia joita havaitsin keväällä.

Parempi niin.


Vielä kerran naurahdan mielessäni sille tytölle joka julisti rakastavansa talvea.
Ennen kuin astui loskalammikkoon.

Talvi näytti saapuneen sinä aikana, kun derivoin viimeistä kertaa vuosiin.
Taidepläjäys Pariisin Kevättä varioiden sai unohtamaan märän ja kylmän lumen.

Heihei mutsi, mä söin liikaa lääkkeitä.

He suosittelivat ehjiä kenkiä, ehkä tällä kertaa kuuntelen.
Nyt teetä ja toivon kuumeen laskevan.
Olinhan mä jo lähes kaks viikkoa terve.

Now, drink the cyanide.

np. Amoral - Perfection Design

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

We'll always only ever be an ocean apart

Päivät ovat ohi ennen kuin ovat kerenneet edes alkaa.
Pitäisi olla kolmessa paikassa samaan aikaan, mutta olenkin neljännessä.
Pitkästä aikaa sohvat ovat täynnä naurua, jätän toimiston iloitsemaan ja siirryn seuraaviin juhliin.

Voi olla, että täytit lasini viimeistä kertaa.
En tiedä, mutta toivon että niin ei ole.
Teidän seurassa on jotain kiehtovaa, mutta en osaa nimetä sitä.

Vielä kerran, nuoruudelle.
Meille, ja ikuisuudelle.
Totuudella ei ole niin väliä.
Kukaan ei tuo esiin aikaa, kukaan ei halua sanoa ääneen että tämä olisi viimeinen ilta.
Että te lentäisitte huomenna takaisin tuohon maahan kaukaiseen.

Haluan vain sata hetkeä lisää.
Teidät lähelle.
En saa.

This distance is killing me
Dropped line and I'm losing my mind
Drifting further, further away
So many things, I wish you could stay
NO MATTER HOW I TRY, I SWEAR I HATE GOODBYES.


"Ei meidän työssä riitä pitkä lista siitä, mihin kaikkiin huumeisiin kuolee"

Meidät istutetaan kukkahattutätejä vastapäätä päivän ajaksi.
On jengipaitaa, tatuointeja ja alakulttuureja. Niin ja ne rastat.
Illalla käännämme kortit avoimiksi, kahlaamme läpi scifin ja seikkailun, päädymme Tuomas Holopaisen pään sisäiseen maailmaan.

Nukun vain välttämättömimmän ajan, sitten siirryn päänsisäisestä myrskystä siihen, joka odottaa ulkona.

Oi, mikä ihana kaupunki.
Olen jalkeilla, kun te vielä uneksitte.

Nämä kadut ovat tänään lentäneet luoksemme Texasista.
Viiden vuoden takaisesta paikanvaihdoksesta olikin jo liian pitkä aika.
Mikäli haluat hajota tänne, varasta viattoman tyttölapsen identiteetti.

Kukapa meistä ei haaveilisi kaikkivoipaisuudesta?
Siitä, ettei kukaan pysäytä kun tavoittelet mahdotonta?
Löydän uuden merkityksen sanoille "maailma on sun" matkallani aurinkoon.


En kai tarvitse nyt mitään;
vielä kaksi kadun pätkää,
ei kiire mihinkään.

Palaan lähtölokaatiooni, pääni on 80-luvulla.
Saan pitää aamun itselläni.
Neljä pientä sanaa ovat toiston myötä noin sata liikaa.
Kaadan itselleni lisää kahvia, jotta verille pureskeltu huuleni saisi minut tähän päivään.
Nostan jalat pöydälle,
päätän jäädä Texasiin vielä hetkeksi.

np. Poets of the Fall - Illusion & Dream

tiistai 12. marraskuuta 2013

Truth or consequence, say it aloud use that evidence race it around

Niin kiire, ettei taas ole aikaa hengittää.
Asioita rästiinjäämisuhan alaisuudessa mutta hoidossa, kiitos opiskelijoiden kultaisten selviämisohjeiden.
Kuljen vastatuuleen ja lähes nukahdan kirjastoon.
Kupillinen kahvia ja kohti uutta sadekuuroa.

Vanha tiilitalo ja täydellisessä harmoniassa sen kanssa sitä vastaan sotiva moderni toimistotila.
Täydelliset käsinojat ja ihanan itseensäluottavia johtajia.
NIIN INSPIROIVA LUENTO, ETTÄ EN VOI LOPETTAA!

Meidät pistettiin ajattelemaan meidän tarinaamme.
Tarinoitamme.
Tarinoita, joita luomme itsellemme, joita kerromme muille.
Joita kuulemme muista.

Ne voivat vapauttaa meidät, tai jumittaa meidät paikoillemme.
Kuinka roolitamme itsemme tarinoissamme?
Olemmeko uhreja vai annammeko itsemme voittaa?
Miksi emme kehittäisi useampaa versiota?

Selvisi myös, miksi minulla on kissa.
Vaikkakaan niin suorasanaista teoriaa en usko julkaisukelpoiseksi.


Kyseenalaistin itseni.
Miksi annan tarinani jumittaa minut tähän, vaikka en edes oikeastaan tiedä, mikä tarinani on?
Nykyisyys tekee menneisyyden ymmärrettäväksi, ja tulevaisuuden ennustettavaksi.

En halua olla olemassa toisten vuoksi ja toisia varten.
En halua menettää omaa ääntäni tai todellisuuttani.
Haluan löytää ne.
Haluan kuulla tarinani ehjänä.

Haluan kirjoittaa sankaritarinan höystettynä murhenäytelmän elementeillä sekä rikostarinoiden anarkialla sekä ripauksella itsekkyyttä.
En tule sotkemaan kiltteyttä ja heikkoutta, en hyvyyttä ja rakkautta.

Takataskuun jäi toimintamalli, jonka avulla voin kehittää itseäni kaikessa mitä teen.
Ja sen mä teen, kunhan vain aloitan.
Ja se on aloitettava heti, ei enää niitä ikuisia huomisia.

Huomenna mun tarina saa sivuhenkilöitä osakseen, ihanat Fransesconi sekä muutama muu ulkomaan vahvistus ovat saapuneet näille kuraisille kaduille.
Ihanaa, mutta sydän lyö ja suu kuivuu.
Vaikka motivoituminen olisi kuinka hyvä asia tahansa, pitäisi toisinaan osata pysähtyä.

THERE'S A WORLD OUT THERE.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

It's mine to take it all, my final call

Makaan sängyllä ja tuijotan sadepisaroita katossa.
 Nyt oli hyvä viikonloppu.
Kun vihdoin uskaltauduin oikeasti ihmisten ilmoille.

Uudet kaupunginosat hämmentävät ja kartta yrittää eksyttää meidät.
Talo täyttyy kavereista, joiden kanssa ei kerkeä puhua, vaikka joka päivä nähdään.
Positiivisen syrjäytymisen käsite lanseerataan jälleen.
Nyt, oikeesti, älkää häiritkö kun me käymme puolen vuoden kuulumisia läpi.

 Tykkään teistä hirveesti, vaikka mulla ei ikinä aikaa olekaan.
Syrjäydytäänhän taas uudestaan, mielummin pian?


En oikeasti voi hehkuttaa noita ihmisiä tarpeeksi.
Ne on kaikki ihan omanlaisiaan, ne kaikki täydentää toisiaan, ne on ihania.
Saanhan pitää teistä kaikista kiinni aina, saanhan?

Kun soi ne biisit, jotka meitä yhdisti keväällä niin suuresti, ei voi muuta kun halata perkeleen lujaa.
Virallisesti glam-homoja, missä ikinä naamamme näkyvätkään.
Uudet kasvot uudessa kunnossa ovat niin mielenkiintoisia että en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.
Mutta onneksi me ollaan kavereita, vaikka aina ei siltä näytäkään.
En ole varmaan ikinä puhunut näiden ihmisten kanssa, mutta nyt täytyy olla kiinnostunut kuulumisista.

Mitä opin tästä illasta?
Kun sut kutsutaan jonnekin, niin ei kannata mennä.
Vois vahingossa olla kivaa.


Aamu hieman venähti, mutta sen jälkeen kirja, joka kertoo sankaritarinoistani sai jatkoa.
Olen ajoituksen mestari eikä sille voi mitään, mutta varovainen hymy ja ujo moi olivat paikallaan.
Voi juku, sinähän olet oikeasti täältä.

Espoon oma poika selviytyi loimaalaisista huolimatta Tampereelle.
Oi, Valtsu tykkää tästä kaupungista niin paljon, että se on liikuttavaa.
Kävellään ympäri katuja, kerron tarinoita näiltä kulmilta.
Ja sen hymy yltää korvasta toiseen ja vähän yli.
Päädymme jälleen uuden loistavan bisnesidean pariin, tällä kertaa rahat käytetään punaiseen Kuplaan.
Kuinka monta kertaa kuulin epätoivoisen parahduksen; "MIKS MÄ EN VOI JÄÄDÄ?!?!"

Mutta kohta mulla on kaveri, jee, ei aikaakaan niin hän insiryönäilee Tampereella pysyvästi.
Enkä mä malta odottaa.
Kaikkea liian hienoa meilläkin takana, varmasti vielä enemmän edessä.
Kauniita sanoja sukalle, kirmausta kotikaupungissa, turvallista hiusten leikkuuta ja yökahvia.

Valtsu on niin hyvä ihminen, että itkettää!
Mah bro!1


Tänään palasin taistelutantereelle, mutta tein Disney-leffoista itselleni suojakilven.
Yrittäkääs nyt pilata mun viikonloppu!
Ensi viikko on taas sellasta härdelliä, että en ehdi hengittää.
Mutta valehtelisin, jos väittäisin, etten jossain määrin tykkäisi siitä.

Tänä viikonloppuna tajusin, että mä en ole sittenkään yksin.
KIITOS.

np. Children of Bodom - Jessie's Girl
Ps. Ah, Ruutanan oikeasti olemassaolo sai tänään ystäväiseni oikeasti järkyttymään. Olet ihana sinäkin.

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Maalaan vain mustaa

Mä olen tänään aivan perkeleen provosoituvalla tuulella.
Mulla on myös mieletön tarve vastustaa kaikkea.
JA SANOA MITÄ HALUAN.
Nyt, käytä itsesuojeluvaistoasi, jos sinut on sellaisella siunattu, ja paina rastia sivun yläreunassa.
Tämä menee avautumiseksi, tämä menee henkilökohtaisuuksiin.
Punanen lanka muuttuu mustaksi monessa kohtaa.
Tämä on saatava ulos.

TÄSTÄ löydätte tekstin joka mut nyt pistää kirjoittamaan tämän.
Mä tiedän, että tämän kirjoittaja sanoisi tähän kaikkeen vain että noh, toi on kyllä hankala toi sun tilanne. Älkääkä nyt käsittäkö kukaan väärin, pure love ja sitä rataa.

Hän kirjoittaa onnesta, kai minä tuon kolikon toisen puolen esiin.
Kuulen tosi usein, miten on hienoa että elän hetkessä ja kuten tahdon.
MUTTA EN ELÄ.

Elämän tulisi olla itselle mielekästä, pitäisi saada tehdä valintansa itse.
Siihen mä pyrin! Toki mä samalla tienaan vihaa sukulaisten ja muiden tahojen suunnilta.
Esimerkiksi ah niin ihana yhteishaku tuhosi mun suunnitelmat, en päässyt tekemään sitä mitä halusin. Liian huono amikseen, kelpuutettu lukioon johon ei halua mennä. Tein kompromissin, ja päädyin nykyiseen kouluuni, jossa viihdyn. Tämä ei kuitenkaan ole sitä mitä halusin.

TE SANOTTE; TEE SITÄ MISTÄ NAUTIT.
Let's keep the facts gay; mitä sellasta, mistä mä nautin, voin tehdä?

Jos pelaan futista, löydän itseni kohta leikkauspöydältä. 
Jos käyn lenkillä, hajotan lonkkani lopullisesti.
Jos soitan itselleni niin rakasta pianoa, kokee pääni tarvetta panikoida.
Ne täydelliset biisit, jotka useimmiten nostaa fiilistä paljon, saa mut toisinaan voimaan entistä huonommin.
Jos haluan nauttia keikasta moshpitissä, sanoo mun aivot itsensä irti suurella todennäköisyydellä.

Jos vietän päivän toisensa jälkeen pää täysin sekaisin, menetän vähintään yhden elämäni tärkeimmistä henkilöistä samantien. Itse asiassa se on kerrasta poikki.
KOSKA MÄ OLEN ASEMASSA, JOSSA MULLE VOI ASETTAA EHTOJA.
MUTTA MUN SANOILLA EI OLE MERKITYSTÄ.

Mitä mun tekee tällä hetkellä mieli tehdä?
Lyödä pääni läpi vieläkin metrien päässä kummittelevasta lasipöydästä.
Jättää menemättä kouluun kuukausiksi, kokeilla kädellä, onko hella lämmin.
Sanokaa vielä kerran, että tee mitä haluat!

Seuraavista asioista tällä viikolla olen hetkellisesti iloinnut:

Kouluun paluu. Kunnes se sai stressitasot nousemaan, ei aikaa hengittää.
Seminaaripuheen suunnittelu. Kunnes se sai mut täyteen vihaa.
Se, että asiat toimii! Kunnes ovi lyötiin naamalle; se oli pelkkä illuusio.
Mozartin sävellykset. Kunnes tajusin, etten ikinä yllä siihen.
Hienot tulevat keikat ! Kunnes huomaan K18-merkinnät.
Se, että sain unta yöllä! Kunnes herään painajaisiin.
Aivan ihana myrsky! Kunnes sähköt katkes, ja koneelle tallentamattomat tiedostot tuhoutui ja olin alkupisteessä.

KAMALINTA mitä maailma voi tehdä, on ympäröidä mut iloisilla ihmisillä.
Mutta sitä se tekee, kärsin teidän helvetin näteistä hymyistä enemmän kun uskois.

Kyllä mulla kivaa on.
Hetkittäin.
Toisinaan.
Kunnes maailma muistuttaa, mikä mun osa on.
TAPELLA HELVETISTI OMAA PÄÄTÄ JA KOKO YHTEISKUNTAA VASTAAN ETTÄ MÄ TÄÄLLÄ JATKOSSAKIN KIRJOTAN TEIDÄN SILMILLE KATKEROITUNEITA SANOJA.

Unelmat kuolee, mä en usko enää yhteenkään omistani.
En mä tiedä mitä mä haluan, mistä mä siis tiedän mitä mun pitää tehdä?
Älkää kertoko, että mun pitää kehittää itselleni uusia tavotteita.
MÄ EN HALUA MITÄÄN MUUTA KUN KAIKKEA SITÄ MITÄ EN VOI TEHDÄ.

Nyt olen taas seuraavan ikuisuuden hiljaa.

tiistai 5. marraskuuta 2013

Täällä ei todellakaan ole enää mitään nähtävää

Nämä kadut on entisellään.
Kävelen neljä kilometriä näkemättä ketään.
Ihmiset viettää iltaa seinien ympäröimänä, ne nauttii toistensa seurasta.
Mutta minä en siedä tätä, poistun.

Mitään parempaa en ehkä tiedä, kun jälleennäkemiset.
Kun et ole varma, ovatko vuodet tehneet tutuista kasvoista tuntemattomat.
Kun et voi tietää, mikä sua odottaa.
Ja kun viimein halaat sitä palaa menneisyydestäsi, jota et ole ymmärtänyt kaipaavasi niin paljon.
Mutta et jää pidemmäksi aikaa, sinä et siedä tätä, poistut.

Pyysit mukaasi.
Mun tarvi miettiä kolme sekuntia.
Jään tänne sua vielä odottamaan.
Sillä mä haluan uskoa sun tulevan takaisin.

Kun sairastelun jälkeen pitää tehdä asioita, loppuu voimat heti.
Matto on pehmeämpi kun ikinä, kynttilät palaa.
Puhelin soi ja päivään mahtuu toinenkin jälleennäkeminen.
Se oli vain ehkä iloisempi.
Ainakaan se ei päättynyt hyvästeihin.

Mutta jos joku oikeasti vaivautuu tänne asti kahville, voitte olla varmoja, että siitä ihmisestä pidän kiinni. 

Yritin vielä oppia derivoimaan, mutta baletti vei kaiken huomion.


Juoksentelen sinne tänne.
TAAS JÄLLEENNÄKEMINEN.
Vanha osallistajamme kera jälkikasvunsa kera, oli ihanaa.
Kahvia, naurua ja punaisen langan mustaksi muuttumista.

MEILLÄ ON KYMMENEN MINUUTTIA AIKAA VAKUUTTAA NE SIITÄ, ETTÄ TÄÄ EI TOIMI.

Pakottava tarve harrastaa kansalaistottelemattomuutta.
Pakottava tarve kertoa kaikille, että sirkus palaa!
En suostu vastaamaan minulle asetettuihin odotuksiin, menen yli!
Voitte olla varmoja, että nostan hiukseni korkeammalle kuin koskaan, eikä ne tule kestämään sitä.

Mutta tästä tulee hyvä.
Tästä tulee niin perkeleen hyvä.
Rakkaus kuolee, punk ei.

Josta aasinsiltaa pitkin pääsen toivottamaan oikein loistavaa marraskuun viidettä.

You can not kill the idea.


Aika menee niin nopeasti, suunnitelmat myllääntyy ympäri uudestaan ja uudestaan.
MÄ SYNNYIN KAKSI VIIKKOA MYÖHÄSSÄ.
Surullisinta on, että se on totta.

Nyt täytyy jatkaa vihaamista.

np. Aivolävistys - Mistä on pienet fasistit tehty?

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

The night nobody gets home

Sienimetsästä ja sanomalehden rauhaisasta selailusta huolimatta mä pääsin perille.
Juuri tässä, juuri näinä hetkinä me tavattiin.
Tällä kertaa vain onnekkaammin, kun hän heti hyppelehtii halaamaan.

Lämmin betoni, tutut tonnikalapurkit, niskaan tippuu pikkukiviä.
Aika lentää, ihmiset kasautuvat, kaaos on valmis.

Epäusko tekniikkaan, paska mikä paska, mutta toimii.
Ah, lämpö.
Ah, kamat narikkaan.
Ah, paita-analyyseja.


Muutamat hetket alhaalla.
Käsi kädessä kuljemme rappuset eturiviin.
Saavuimme itämaisien taistelulajien näytöstunnille, keho aikoo luovuttaa.
Maailmankaikkeuden yksi upeimmista teoksista, sen oikean version kaltaisuus, monsterit;

He never sleeps at night
Comes out when the moon is bright tonight.
Its the night of the vampire.

Täydellinen tunnelmaan virittäjä.
Vielä hieman aikaa.
Kenkiä.
Heeelvetin kaunista laulua.

HALLOWEEN IN HEL, IN THIS TOWN OF HALLOWEEN!

Verho aukeaa.
Unelmista totta, ajassa kaksi albumia taaksepäin.
Naurua yläilmoista, ainahan ei voi sataa.
Uusia ulottuvuuksia, kaikki on uutta.
Silti niin ihanan tuttua.

MITEN KATTO JÄI JÄLKEESI EHJÄKSI?
Liekehdit, olit elossa, nautit ja näytit sen kaikille.
Silmäni nauttivat tuosta kaikesta.
Tähti, joka ei ikinä sammu.
Ilta toisensa jälkeen vain kirkkaampi.
MINÄ RAKASTAN.

Mun täytyy kertoa sulle jotain susta.
Kuinka se räjähti, se oli kaiken tuskan arvoista.
Tör-ke-än hieno tietoinen yllätys.
Yllättäviä olivat myös ajoitukset, rytmihäiriöt ja hymyt.
Tiedättehän, mitä varten absintti on kehitetty?

Uuden karheus tuottaa hämmennystä. 
Miten päin olen, miksi se ei ohjaa?
Kaikki uusi pitää sisäänajaa, kyllä tämä vielä tästä.

Etkä unohda, et ikinä, et unohda.

Kaikki on ohi liian nopeasti.
Ja tunteja seuraavaan seikkailuun on liikaa.

Tajuntani räjähti kotiin, jätin sen Nosturiin.
Kiitos, että annatte mahdollisuuden tähän.


Jotain jäi uupumaan, se korjautunee.

Moottoritie on täynnä sumua.
Sulkeudun kuulottimien luomaan maailmaan.
Aika lopettaa olemassaolon.

Yö on kylmä, ikkunoista heijastuu rähjäisyys.
Tuhottu kaikella onnellisuudella.
Naurat mun omistautuneisuudelle ja lauseiden sekavuudelle.
Mutta se on liian aitoa, mä en voi pitää sitä piilossa.

JOSKUS LÖYDÄN NE SANAT,
VIELÄ SAAN MAAILMAN TAJUAMAAN
MITÄ TÄMÄ RAKKAUS ON.

perjantai 1. marraskuuta 2013

I squashed the blossom and the blossom's dead

Tämä on se teksti, joka tulee ymmärtää väärin.
Jos haluat vääntää veitsen syvällekin korvaani, ole hyvä.
Tänään otan kaiken syyn itseeni.
Ettei sun tarvitse.
Koska mä yksin teen virheitä.

Olen tässä.
Vietän aikaa itseni kanssa.
Minua vanhempi musiikki soi.
Kynttilät palavat.

Ei tee pahaa tuijottaa liekkiä kunnes se kuolee.
Ei makoilla matolla.
Ei laskea minuutteja siihen, että pääsee ulos.

Se tappaa jos annat mahdollisuuden, jos sekoitat mustaa johonkin tummempaan.

We all know that she is friendless
Spits at mirrors; it's not an issue
Just remove the hateful tissues
We all know her rage is endless

Kuinka monta iskua lasi kestää?
Vai pettääkö pää ensin?
Onko kaikki muut jo oppineet uimaan?

Haen turvaa lähempää kun kukaan arvaisikaan.
Muualta sitä ei ole saatavilla.
Mutta pakoon en pääse, enkä oikeasti turvaankaan.
Suoraan kauhuleffasta.
Se vaanii.


How are you so burnt
when you are barely on fire?

On päästävä Malibuun.
Länsirannikon moottoriteille.

Ympyrä pyörii, näethän.
Kaikki lähenee alkuaan.
Emme mahdu samaan elämään.
Emme kumpaankaan.
Kaaos leviää.
Pian väitän portaita pahimmaksi kompastuskivekseni.

Miles and miles of perfect sin
I swear, I said, I fit right in
I fit right in your perfect skin
I cannot breathe

En jää sivuun, mutta pysyn kaukana.
Kaukana siitä mitä haluaisin.
KAUKANA SIITÄ MITÄ HALUAISIN.

Hetken oli tyyni olo.
Sitten avasin silmät.
Kuulin kaiken.
Ja viaton ajatusleikki lasipöydän sirpaloitumisesta otti liian suuren askeleen.

np. Hole - Reasons to be beautiful