Illalla piti olla reenit, mutta ne sitten vaihtuikin päivälenkkiin nihkeän hiostavassa sateessa. Sen jälkeen suunnitelmissa ollut matolla makoilu vaihtui kirppariin ja varsin söpöön teepannuun, sekä pariin muuhun astiaston osaan. Tarttui matkaan myös raskaan rokin yleissivistävä raamattu nimeltä Inferno. Löysin itselleni lisätekemistä syksyksi, tällä kertaa taas jotain niin ultimaattista että en olis uskonut mitään sellaista olevan olemassakaan. Siitä lisää myöhemmin.
Tuttu kaupunki, uusia kulmia. Olisin päätynyt määränpäähäni nopeammin ja suoremmin, mutta näin jotain niin kaunista, että täytyi pysähtyä ja hengittää pari kertaa sisään. Ihmiset juoksee ohi, ihan kun niillä olisi kiire. Eikö ne ymmärrä minkä ne menettää? Siinä tuli taas pohtineeksi elämän perimmäisiä tarkoituksia, ja protestanttista eetosta. Onko tässä enää mitään järkeä? Tyhjennä mielesi ja tuijota, sen pitäisi riittää.
Löysin itseni syrjäytymästä Siperiasta, sen jälkeen Kanin ulkoilutuksen jälkeen Rauhaniemestä. Aurinko laski jo aikoja sitten, mutta me rakennetaan hiekkalinna. Siinä on tuulikaappi ja monta tornia, Klonkun kolo, turnajaisareena ja puro, unohtamatta vesiputousta. En olisi ikinä uskonut, että skootterin tavaratilasta löytyvälle lapiolle tulisi käyttöä. Onneksi olin väärässä. Lähtö tuli varsin nopeasti, kun havaitsimme merihirviön lähestyvän meitä hetki hetkeltä.
Ajoin taas kotiin tyhjiä teitä pitkin, se on aina jossain määrin vapauttavaa. Tuntuu vahvalta, tavallaan turhalta mutta silti vahvalta. Tuli kylmä, ilman nihkeys muuttui öiseksi viileydeksi. Olis edes satanut, mä olisin tykännyt.
Mä tulen koko yön kuulemaan metallitiaisten laulua korvissani. Onneksi en sentään Huminaa.
En olis ikinä uskonut löytäväni itseäni paikaltani.
En ikinä. Mä kirjoitin siitä talvella. Mutta nyt mä olen tässä ja mä olen aika hämmentyneen iloinen siitä. Ja susta.
np. HIM - Buried alive by love
