No, don't think I'd need anything at all

Kun sanat jää johonkin tuonne pään sisään, on hyvä laittaa Sisters of Mercyn This Corrosion soimaan ja maata lattialla. Oikeastaan minkä vaan ongelman voi ratkaista niin. Paitsi.

Sunnuntaina oli rakkaan serkkuni ristiäiset, kaunis on käärö, kaunis on nimi, Emma Julia, wohoo, melkein rimmaa Helmi Elinan kaa. Voin sanoa, että teki melkein mieli laulaa mukana siinä Jumalan kämmenellä -virressä, mutta sitten muistin että a) en osaa laulaa, b) en laula, c) laulaisin Tohtori Koiran oppien mukaan vain lintusen perseenreiästä. Joten en laulanut. Kahvi oli hyvää, Emma oli niin kovin pikkuinen, eno niin kovin onnellinen ja ajomatkat kovin pitkiä. Hirveä määrä oli myös ihmisiä, joita en ole ikinä ennen nähnyt, mutta joita luultavasti näen jatkossakin, enkä varmaan ikinä muista ketä ne on!

Eilen turhauduin taasen. Kun tää lonkka vaan on perseestä. Siis ihan oikeesti. Kun ei voi kattoa ees yhtä jaksoo Frendejä maaten tossa sohvalla ilman että kyyneleet melkein alkaa valua silmistä koska vaan sattuu niin paljon. Siitä sitten miettimään, et miten hyvin mun reenaaminen taas nykysin menee! Onko tässä ittensä kiusaamisessa enää mitään järkeä? EI MUSTA ENÄÄ TULE MITÄÄN PELAAJAA, MIKS MÄ SAATANA TEEN TÄTÄ. Ja onhan tämä maailma tehnyt töitä hirveästi sen eteen, että jättäisin viheriöt lopullisesti. Mutta kun taas viimein viime syksynä tuntu siltä että mulla on jotain mihin luottaa ja mihin uskoa, kun istuttiin joukkueen kanssa bussissa matkalla Tampereelle 2000 euron voitto takataskussa. En mä just sitä tunnetta halus hukkaa, kun se vaan varmasti vahvistuis tänä vuonna. Enkä mä pysty lopettamaan, mutta MUA SATTUU.

Ja tämä päivä taasen, kaikkien koululla perseiltyjen mukavien 11 tunnin jälkeenkin on psyykkinen tuskaisuuteni tänään käväissyt huipussaan. Parikin kertaa. Siis kuinka kauan meidän koulun flyygelit onkaan mun nimeä huutanut, ja tänään näin hetkeni tulleen kun kaikki hengas mediateekissa. Kuumottelin kyllä kokoajan kun kuulin kellarin oven sulkeutuvan, että joku tulee tsekkaan kuka niin huonosti soittaa, mutta voi se kuulosti hienolta, flyygeli kuitenkin on mun mielestä paras. Mut sitten, okei nyt kuulostan mielestäni tosi koomiselta, mutta! Siinä soitellessani tajusin miten Puuha Peten tunnari soitetaan, ja soitin sitä sitten siinä ihan innoissani, kun ovelle pamahtaa _kaks_ihmistä_. HYI. Sitä. Ahdistuksen. Määrää. Menkää. Pois. Oon ilonen että soitin vaan sitä Puuhapetee, koska se ei kuulostanu siltä et yrittäisin kuulostaa siltä et osaisin soittaa. HYI. HYI. HYI. Kaikki on hyvin niin kauan kun mun ei tarvii osata mitään. Eikä kukaan muu kai odota mun mitään osaavankaan, paitsi minä. SE ON SE SAATANAN ONGELMA.

Tähdet kehtas tänään väittää, että olen taitava, eikä kukaan sitä kiistä. Lopettakaa väärässä oleminen, en mä omiin ajatuksiini uskalla luottaa enempää kun teihin.

Jos erehdyn lukemaan, mitä oon kirjottanu, luultavasti sekoan. Ei varmaan mitään järkeä.

np. KoRn - Fear is the place to live

CHÖÖMENIYS i Tammerfors!

Voi ei, miten ihana viikko! Raskas, stressaava, vähäuninen ja dramaattinen, mutta aivan ihana! Sunnuntaina saatiin uusia tuttavia tänne kylmään Suomeen ja lauantaiaamuna lähti sitten viimesetkin takasin kaukomaille. Tosi suppeesti nyt tapahtumia, mutta kuvia kyllä on ihan muutama, ja ne on suurimmaks osaks keskittyneitä Juuson kauniiseen naamaan, mun kamera rakastaa sitä tai toisinpäin, siitä huumoria sitten!

MAANANTAI ja väsyneinä koululle, ryhmäjako ja tehtäviä, luppoaikaa ja perseilyä.

Kiertoajelu ympäri Tamperetta, Ellalle syömään ja tutustumista vieraisiin, pulkkamäkeen josta löytykin hirvee määrä ihmisiä ja urheiluahan tollanen on! Parasta.

TIISTAI eli ihan hirveesti luppoaikaa! Aurinkoenergialuento josta ei kukaan tainnut ymmärtää sanaakaan. Kuumottelua ja kavereita.

Koskarihengailua osa yksi, saunailta Varalassa kymmenen partypizzan kera, rohkeita avantouimareita, suomenkielen haasteita, upeet keskustelut tyttöjen kaa kotona!

KESKIVIIKKO ja stressin huipentuma, melkein flopannut powerpoint, hyppiä ikä kaikki, keskusteluja, Boyfriend ja Call me maybe, ryhmätöitä ja loput pizzat.

 Leikkimistä Vapriikissa, metsäkonesimulaattori, ihanuutta, delfiinejä, kotiin ja tyttöset halus saunaan, istuttiin saunassa sitten yli tunti ja puhuttiin asioista piimälimpuista tunneleihin!

 

TORSTAI ihan liian aikainen herätys, hieno bussimatka, voi sitä naurun määrää! Navigaattori ja mitä kaikkea. Olkiluodon ydinvoimala, siniset Puuha-Pete kypärät, KANI, kahvia, luento ja viemärit, laadukas äänentoisto. Kiinnostavaa oli! Oikeesti! Huippua! Ruokailemista ja voi ei sitä naurua. JA TERVEHDYS!

Huikeet paardit, matkaopasauktoriteetti, väittely jonka pääargumenttina dinosaurukset, viis kertaa Frontside Ollie. Kotona herkistelyä, onko teidän pakko lähteä jo huomenna?!

PERJANTAI iloinen aamuherätys ja Danuta rautatieasemalle, herkistelyä. Kotiin ja kahvia, kouluun ja kahvia, psykan tunnille ja sieltä sitten pois heti kun mahdollista, lisää herkistelyä, en olisi halunnut päästää Elisabettaa pois. Seuraavan tunnin perseily, aka poissaoloselvityksen suunnittelu. Jääkiekkomaaottelu Suomi - Puola. Urheilun määrä ! Toimistolle, Ellalle, kaupunkiin, illanviettoa huippuseurassa, oli ihan mahtava ilta etten sanoisi, vaikka musiikki olikin aika syöpä. Kävelyä ympäri kaupunkia, nukkumaan!

LAUANTAI hyvällä tuulella herääminen, lämpö. Vanhoja tuttuja bussimatkalla, Koskarissa kolmatta kertaa tällä viikolla, tällä kertaa vaan koko päivä. Bändikonsertti, hienous. Sitä onnellisuuden määrää, en käsitä mutta parempi niin. Halu soittaa. Inspiraatio. HYMY. Ja kaikki on hienoa. Ihanuus. Kaisla pilasi päiväni, ja sen jälkeen on ollut niin tyhjä olo. Mutta tämä oli paras.

Eikä suklaa aiheuta syyllisyyttä, yhtä paljon kun ikävää. Voi, nähtäisiimpä me jo uudestaan. Mulla on ehkä paikka tässä maailmassa, en vaihtaisi sekuntiakaan. Toivottavasti en ikinä unohda !

np. Disturbed - Down with the sickness

Ingen otsikko

En nht ttiä yhtään mitdn tän postaaminen kännykällä onnistuu, mutta en kehtaa avata konetta kun mun vierahaiseni nukkuvat. Meillä siis tällähetkellä punkkaa Elizabeetta italiasta, Danuta latviasta ja Markus Saksast, kun on tuo rakas Comeius-projekti.

Eilen kun noita käytiin poimimassa Pirkkalasta ja linja-autoasemalta oli aika tosi jäätävää kun kukaan ei oikeen sanonu mitään vaikka koitin hirveesti kysellä. Awkwaaard. Mutta tänään tossa koulun jälkeen kun lähettiin Ellalle tekrrn ruokas ennen pulkkamäkeilyä niin olikin jo sitten semilepposa meininki. Vaikka melkein hukkasin ton saksalaisen jo.kerran. Hehhe oon niin hyvä hosti.

Mutta oikeesti halusin tjulla baan hehkuttamaan pulkkamåkeä!! Se oli jotain niin makeeta, en oo oollu pulkkamäessä niiikn pitkään aikaan että huhhu! Mut järkyttäcän vaikdeta se oli kyllä ohjaa sitä.pulkkaa.. Ja Ella onnistu rikkomaan takkinsa mutta eihän se boi olla niin justiinsa.. Ja noi vieraat oikeesti tuntu tykkäävän siitä, eikä ne oklu laskenu ikinä ennen, ainakaan nää mun yksilöt! Niin siitä!

Okei korjaan kirjotusbirheet huomenna jos muidtan. Yliarbostettua. Viisi laukausta päähän kiitos, ois kiva nukkua tänä yönä.

But I sure know where I've been

Kerkesin tänään poiketa Metson musiikkiosaston sähköpianon luona. Ja voi kuinka iloinen olenkaan siitä! Mulla ei ole mitään käsitystä siitä, milloin soittaminen olis tuntunut noin hyvältä. Sormet vaan liuku koskettimilla ja löysi paikkansa ilman suurempia tuskailuja. John Lennonin nerous Imagine kuulosti ja tuntui tänään parhaimmalta. Joo, se ei ole mitään rakettitiedettä, mutta en mäkään ole kun korkeintaan avaruuskeskuksen portinvartijan roskiksen tyhjentäjä. Lähes kyyneleet silmissä siitä nousin ylös, se oli niin hienoa. 

Musiikki ei ole kilpailu, mutta saadapa minut se ymmärtämään. Jos mä uskaltaisin, mä soittaisin mielelläni muiden kanssa tai edes jonkun kuullen, mutta mä menen aina niin lukkoon kun edes puheenaihe siirtyy soittamiseen ja heitän jotain levotonta. Mulla on ihan rehellisesti ikävä sitä, kun mun soittoa kuunneltiin ja mä tiesin että kaikilla on mielessä, miten nuori mä olen ja kuinka paljon oon varmasti opetellut tätäkin menuettia. Kun olet porukan ainoa epäastronautti, ei sulle ekana tuu mieleen että hei kerronpas teille tässä nyt hataria tietoja avaruusaluksista. 

Mutta jos joku mut saisikin pianon taakse istumaan, en mä siitä ääntä saisi tuotettua, en uskaltaisi. Mä en enää ole varma, mitä mä pelkään mutta pelkään sitä todella paljon. Mutta mä haluan soittaa, haluan tehdä virheitä ja mieluusti myös kuulla kuinka kaikki muut on mua parempia. Mä haluan näyttää itselleni, että pystyn siihenKIN vielä. Ja sitten keskittyä näyttämään maailmalle, että mä voin vielä oppia.

Ja nuotit on tän maailman kauneimpia asioita. Niiden tuijottelu ja niiden kuuleminen pään sisällä, sekä suodatus oman kehon läpi soittimeen ja siitä koko maailman (tai siis ..kisujen?) kuultavaksi. OI. Enkä mä haluaisi tällä hetkellä muuta kuin päästä takaisin siihen maailmaan jossa en muuta nähnytkään kun nuotteja ja maalitolpat.

np. GNR - Live and let die